Perunkirjoitus
Perunkirjoitus tulee tehdä kolmen kuukauden kuluessa, joten välitöntä kiirettä ei ole.
Perunkirja on sekä veroilmoitus että asiakirja, jota tarvitaan monien asioiden hoitamiseen esimerkiksi pankissa ja eri viranomaisten kanssa.
On kuitenkin hyvä esimerkiksi hautajaisten jälkeen aktivoitua asian suhteen, sillä perunkirjoitukseen liittyy asiakirjojen tilaamista, joissa voi tilanteesta riippuen kestää jonkin aikaa.
Saat meiltä avun myös perunkirjoitukseen.